Viikonloppuna oli taas ohjelmassa koetta. Tällä kertaa luolailua. Tyhjän luolan tarkistus kävi nyt paljon vaivattomammin kuin viime kokeessa, vaikka tuomari Jukka Vesalan mielestä se olikin "melko onnetonta". Ahdingosta kuitenkin mentiin läpi ja käytiin hakupesällä. Sen jälkeen Totti palasi alkuun, kun kuuli tuomarin höpöttävän minulle. Pääasia, että päästiin varsinaiseen riistakokeeseen. Suorituksesta olisi pitänyt tulla täydellinen, mikäli olisi halunnut B-tuloksen. Näin tuomari siis sanoi minulle.

Niin fanaattisia ei tässä touhussa olla, etteikö vähempääkin tässä vaiheessa tyydyttäisi. Edistystä kuitenkin tapahtui, kun tyhjä luola mentiin paljon äänettömämmin kuin viime kerralla tai edes treeneissä viikolla.

Riistakokeessa Totti lähti taas tavanomaisella vauhdilla liikkeelle. Putket vaan rytisi. Koko 20 min jaksoi haukkua ketun lähellä, josta olen tyytyväinen.
Tässä tuomarin arvostelu:
"Koira nopeasti putkeen. Kettu siirtyy vasempaan kulmaan. Koira seuraa varovasti. Kettu siirtyy päätepesään. Koira haukkuu jonkin aikaa kulmassa siirtyen päätepesän ahdingon eteen ja aloittaa painostuksen osittain ahdingon alla. Kettu hyökkää melko kaukaa ja koira perääntyy hieman palaten osittain ahdingon alle. Koiran tehot eivät aivan riitä ja tyhjän luolan tarkistuskin oli melko onneton."

Saavutettu kehitysaste: C 38.

Syksymmällä sitten uutta yritystä, josko rohkeus riittäisi siirtymään hieman lähemmäksi kuin puoleen väliin madallusta. Nyt on edessä massan ja karvan kasvatusta, toivon mukaan jokunen mejä-koe ja ennen kaikkea lomailua ainakin veneilyn merkeissä smiley